Palaamme elokuisiin tunnelmiin ja puhumme politiikkaa. Jonna on katsonut kaikki demokraattien puoluekokouspuheet ja tuntee itsensä pieneksi. Johanna on suorittanut Mad Menin uudelleen ja joutuu hyväksymään sen, että oli kymmenen vuotta sitten vauva. Kysymme, miksi kauneusoperaatiot saavat x-sukupolvessa aikaan tunnereaktion (mutta emme osaa vastata kysymykseen). Sukupolvien kitkaa löydämme myös Johanna Fridin Haraldin äidistä sekä Saara Turusen Hyeenan päivistä. PS Myös cockerspanielit mainitaan! 

Salman Rushdien teos Veitsi – mietteitä murhayrityksen jälkeen on kirjallisuusviitteistä turboahdettua ja kaunopuheista terapiakirjallisuutta, pohdiskelua siitä mitä ateisti ajattelee, kun oma henki pelastuu kuin ihmeen kaupalla. Se on myös rakastuneen miehen vuodatusta ja dad jokesia. Siksi ja siitä huolimatta hieno.Mietimme myös miksi meemifikaatio horjuttaa todellisuudentajuamme ja miten keskustelu väestökadosta hukkaa sävyt ja inhimilliset kokemukset.

TV-spesiaali! Pari tai parikymmentä ajatusta ja tunnetta Netflixin superhitistä One Day - Sinä päivänä. Pohjautuuhan se David David Nichollsin kirjaan! Ja onko mitään parempaa kuin menetetty rakkaus – jonka voi saada ehkä takaisin..? Puhumme myös lohtutelkkarin ongelmallisesta historiankirjoituksesta ja huijaridokumenttien viehätyksestä.

Jaksossa uppoudutaan muistoihin ja valheisiin. Aiheita: Miten niin himokuntoilu on lähellä fasismia? Miten niin ihminen saa kääntää katseen itseensä? Miten niin ihminen saa valehdella? Ja jakson aluksi kiinnostunut katsaus tuleviin kevään kirjoihin!

Uusi vuosi on alkanut vailla riemuhuutoja. Johanna kertoo, miksi podcast on ollut tauolla, Jonna on matkannut viime vuonna kirjojen kautta itäiseen Eurooppaan. Puhetta isistä ja tyttäristä, trendiennustuksia, ja lopuksi ilmaan heitetty toive tälle vuodelle. 

Onko olemassa jokin venäläinen sielu? Onko demokratia Venäjällä mahdollista? Miksi uskoimme korttihuijaria? Mihail Šiškinin kirja Sota vai rauha saa myös pohtimaan, olemmeko vastuussa edeltävien sukupolvien teoista. Johanna ainakin ryhtyy välittömästi pesänselvitykseen. Jonna taas pohtii katoavatko individualismin ja helikopterivanhempien aikakaudella kaikki ne raastavat kuvaukset tunnekylmien vanhempien rakkaudennälkäisistä lapsista.

Jonna tunnustaa reagoivansa taiteeseen tunteella – ja ehkä jopa mittaavansa taidekokemusta sillä. Johanna puolestaan tietää kuulostavansa teknologiavastaiselta – ja tunnustaa ehkä jopa olevansa sitä. Jaksossa puhutaan Adornosta ja Aleksijevitšista, jotka molemmat katsoivat niin tarkasti omaa aikaansa, että näkivät samalla tulevaisuuteen. Mutta pystymmekö me enää erottamaan totuutta fiktiosta? Ja mitä mielikuvitukselle on tapahtunut?

Lydia Sandgrenin esikoisromaani Läpileikkaus herättää kysymyksiä sivistyksestä, kulttuurista ja taiteesta: Onko sivistys vanhanaikaista? Onko kulttuuri nykyisin vain yksilön väline olla parempi työntekijä? Entä voiko mitäänsanomaton mies vailla persoonaa olla hyvä näkökulmahenkilö? Miksi kaikki populaarikulttuurin coolit naiset juoksevat?

Tässä jaksossa Sivumennen antaa maanläheisiä ohjeita, miten tukea kirjallisuutta. Nojatuoli ja lukusana viisikymmentä mainittu. Entä mikä ohjaa Salman Rushdien kirjoittamista? Ja voiko kirjallinen maku militarisoitua? Lisäksi mietimme Knausgårdin suopealla avustuksella, miksi romaanilla on merkitystä, ja menemme ajatuksissamme solmuun. Jakson kirjana on Ágota Kristófin Iso vihko, joka näyttää sodan lohduttomuuden ja osoittaa, että kaksin on paremmin kuin yksin.

Olga Ravnin tulevaisuuteen sijoittuva romaani Alaiset on etäännytetty mutta täynnä tunnetta. Miksi vaalimme muistojamme ja tunteitamme viimeiseen asti, vaikka ne tuottaisivat tuskaa? Puhumme myös siitä, miltä näyttää suomalainen kyykytyskulttuuri Iida Rauman Hävityksessa – mutta myös, millaista elämä on iranilaisessa patriarkaatissa? Lopuksi esitämme huolen (jälleen kerran) teknologisesta kehityksestä: tuleeko meistä sitä tyhmempiä, mitä vähemmän luemme paperikirjoja?

Uusi vuosi, uusi kevät, uudet luettavat kirjat (joista osa ei ole uusia). Jonna suosittelee itkua ja taidetta Tukholmassa, ja Johanna aikoo tehdä kaikkensa, jotta eräs Suomessa häpeällisen vähälle huomiolle suuruus saadaan päivänvaloon. Paljon puhetta tunteista ja siitä, puhutaanko tunteista liikaa.

Opportunismin aikakausi riivaa Johannaa: onko demokratia niin huonolla tolalla, että odotamme yrityksiltä enemmän vastuullisuutta kuin poliitikoilta? Jonna taas inspiroituu posthumanismista – millaisia seurauksia kannamme sisimmässämme siitä, että syömme ja kulutamme toislajisia - ja olisiko aika kohdata eläimen syyttävä katse? Molemmat rakastavat Kerstin Ekmanin kirjaa Suden jälki, jossa vanhan metsästäjämiehen elämä järkkyy, kun hän kohtaa suden.

Jonna sai nautintoa lukiessaan kirjaa, jossa hän on ulkopuolinen, ja se saa hänet kaipaamaan lisää keskustelua. Johanna puolestaan miettii, miksi tiettyihin keskusteluihin on niin helppo lähteä mukaan – ja miksi helppous oikeastaan olisi merkki olla lähtemättä. Lisäksi Jonna antaa entistä parempia tv-vinkkejä ja Johanna päätyy siihen, että on hyvin ok olla epälojaali omilleen.

Nobel-voittaja Annie Ernaux ja hänen kirjallinen kasvattilapsensa Édouard Louis ovat kirjoittaneet vanhemmistaan järisyttävän hienot ja perin juurin liikuttavat "autososiobiografiset" teokset. Miten kirjoittaa heistä, joita varten kirjallisuutta ei ole tarkoitettu? Aluksi pohditaan militarisoituvaa mieltä, kotimaata kohtaan tunnettuja tunteita ja sitä, voisiko nationalismin tarinan kirjoittaa uudelleen.

Johanna kehittelee edelleen teoriaa draamattomasta fiktiosta. Onko se kyvyttömyyttä käsitellä elämän ikävyyksiä vai tapa rakentaa kirjallista pakopaikkaa myrskyisessä maailmassa? Jonna palaa Neuvostoliittoon ja hakee tulevaisuuden uskoa isoilta nimiltä – mutta miten käy hänen toivonsa? Lopuksi syksyn kirjasuosituksia, jotka pitävät sisällään järkälemäisiä romaaneja, isiä ja äitejä, ihmisiä ja humanoideja. Tv-sarjavinkeissä viimeinkin (tai taas) vahva paluu 1990-luvulle.

Mistä löytää sanat sodan synnyttämälle ahdistukselle? Johannalla on ehdotus. Entä miksi ei puhuta siitä, millaisia kehollisia tunteita raha herättää? Jotkut kirjailijat, kuten Asta Olivia Nordenhof sentään yrittävät. Jonna matkustaa seiskaluokkamuistoihinsa nerokkaan Pen15-sarjan myötä ja ymmärtää, ettei ole suhtautunut ystävyyteen sen vaatimalla vakavuudella. Katso Pen15 (Yle Areena) Lue: Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa (Teos, suom. Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka)

Nostalgia vaivaa Jonnaa ja Johannaa. Mutta miksi entisaikojen haikailusta tuntee aina häpeää? Onko nostalgisointi aina vaarallista vai voiko siinä itää mahdollisuus vastarintaan ja “nykymenon” kyseenalaistamiseen? Sally Rooneyn uudessa Kaunis maailma, missä olet -romaanissakin haikaillaan mennyttä ja sen kauneutta, tosin kaipauksen ristiriitaisuuden tunnistaen.

Sivumennen ruotii And just like thatia kahden ensimmäisen jakson perusteella, ikävöi Samanthaa mutta on positiivisesti yllättynyt. Miksi alkuperäissarjan epärealismi alkaakin näyttää realismilta? Jaksossa keskustellaan pitkään ja hartaasti ulkonäöstä: Onko kapea kauneuskäsitys sittenkään onnistunut pilaamaan ihmisten rakkauselämää? Mitä Darwin ymmärsi eläinten kauneuskäsityksestä? Voiko nuorta kehoa katsoa seksualisoimatta?

Kazuo ishiguron uuden romaanin rakastettava kertoja Klara herättää Johannassa ja Jonnassa hämmentäviä tunteita. Osaako keinoäly tunnistaa tunteita ja tehdä yhtestyötä pian ihmistä paremmin? Onko koneen kehittämä luonnonusko merkki korkeamman tavan olemisesta ihmisellekin? Marraskuu on ollut syvien tunteiden aikaa myös Politiikka-Suomi -sarjan ansiosta.

Sivumennen ihailee Leea Klemolan absurdia hysteriaa ja joutuu toteamaan, että Theodor Adornon 60-lukuiset ajatukset oikeistoradikalismista pätevät edelleen. Jonna ja Johanna ovat lukeneet Karl Ove Knausgårdin Aamutähden, tuntevat helpotusta ja lankeavat ilolla halpoihin kaupallisiin kikkoihin. Entä miksi voidaan perustellusti väittää, että Knausgårdilla on trendinenää?

Autofiktiokeskustelu käy taas kuumana, mutta keskustelu pyörii taas tekijöissä. Emmekö osaa keskustella taiteesta kun jumitamme vain moralistis-eettisissä vaatimuksissa? Miksi vaadimme myös tv-sarjoilta epärealistisia voimaantumistarinoita tai kehityskertomuksia, vaikka todellisuus näyttää päinvastaista? Puhumme myös White Lotus ja Morning Show -sarjojen tavasta käsitellä etuoikeuksia ja vallankäyttöä. Lopuksi Jonna intoilee myös amerikkalaisen Mary Karrin muistelmista Valehtelijoiden kerho, joka näyttää että joskus hyvin kerrottu tarina on totuutta tärkeämpi.

Jonna ja Johanna perehtyvät Chimamanda Ngozi Adichien kesäkuiseen esseeseen ja sen kautta siihen, mistä siis oikein puhutaan, kun puhutaan cancel-kulttuurista. Suurteoksia-kirjan innoittamana Jiit pohtivat myös samastumista. Lisäksi jaksossa mukana salaisia lukupaikkoja ja saavuttamattomia unelmia, twitterkeskusteluja ja kasvokkaisia keskusteluja sekä naisia, jotka uskovat olevansa oikeassa. Sivumennen-jakson kirjana Mariana Enríquezin Mitä liekit meiltä veivät – argentiinalaisia kauhunovelleja!

Leena Krohnin omaelämäkerrallinen esseeteos Mitä en koskaan oppinut on ylevöittävä ja viisas kirja. Vaikka Krohn antaa vastauksia, hän tietää, että aina on jäljellä vielä kysymyksiä. Mutta yhtä syvällistä pohdiskelua olisimme toivoneet teoksen viimeiseltä, feminismiä ja sananvapautta käsittelevältä osuudelta. Krohnin mielipiteet kuljettavat pohtimaan, onko feminismi kriisissä, kun sen keskeinen opinkappale on vanhentunut? On tullut aika myös avata vanhaa ja tuoretta rakkauttamme erääseen tosi-tv-sarjaan. Voivatko ylenkatsotut mutta elämästään anteliaat realitytähdet olla lahjakkaita tarinankertojina?

Jonna esittää ärsyttävän kysymyksen ja Johanna jakaa ilouutisen X-sukupolvelle. Mukana myös: Yksi varma ja yksi mahdollinen takinkääntö (avainsanoina Renegades-podcast ja Yhdet vielä -elokuva), sukupolvieroja sekä esteettinen ja eettinen lukemisen tapa. Lisäksi puolustamme tarinoita ja autofiktiota. Sivumennen -jakson kirjassa Lokakuun lapsi Linda Boström Knausgård näyttää, mitä on olla maailmassa täysin yksin. Kirjan myötä puhumme nostalgian vaaroista, rakkauden loppumisesta ja siitä, miten taiteen luonteeseen kuuluu olla kontrollin ulottumattomissa.

Saara Turusen kirja Järjettömiä asioita saa Jonnan ja Johannan pohtimaan kuolemanpelkoa ja kontrollin menetystä. Ilmoilla käy jopa ajatus siitä, onko parisuhderakkaus sittenkin kaikkein tärkeintä. Sivumennen-jaksossa mainitaan kolme suosikkikundiamme: Bruce, Barack ja Karl Ove. Mutta yksi kriittisessä valossa – mitä ihmettä! Puhumme myös henkilöhahmojen tärkeydestä ja suosittelemme kahta feel good -sarjaa ylitse muiden: Agentit ja Schitt’s Creek.

Jonna käy läpi Britney Spears -dokumentin herättämää keskustelua: kuinka vahvasti Spearsin seksikäs imago oikeastaan oli hänen omissa käsissään? Johanna puolestaan on katsonut Tiger Woods -dokumentin ja pohtii, mikä roolimallina olossa oikein houkuttelee. Lisäksi ikääntymisen mukana tuleva vastahankaisuus huolestuttaa, ja syntyy teoria täti-sanan käyttämisestä. Sivumennen-jakson kirjassa Vivian Gornick avaa oman äitisuhteensa ja näyttää muun muassa sen, että äidin ja tyttären suhde perustuu ärsyyntymiseen ja riitoihin – ja se on ihan ok!

Pitääkö tunnustuksellisen kirjailijan olla ikuisesti tunnustuksellinen? Oliko ok, että Märta oli Henrikin kanssa, ja kuuluuko se kenellekään? Miksi Kieslowskin olisi kannattanut olla kuuntelematta kritiikkiä? Voiko sekä loukkaantua että puolustaa taiteen vapautta? Saako katsoa ja lukea? Entä tuntea ja olla katsomatta? Sivumennen-sarjan Jonna ja Johanna uhkaavat koteloitua kotiin. Vai mitä muuta voidaan päätellä siitä, että Jonna on ryhtynyt guashaamaan ja Johanna puhdistaa viemärin ihan ohimennen vain.

Monipuolinen ja monitahoinen, inhimillinen naishahmo saa edelleen herkistymään. Jonna on löytänyt yhden suosikkipäähenkilöistään Nobel-palkitun Olga Tokarczukin kirjasta, vanhan ja äkkiväärän Janinan. Johanna taas on samastunut epävarmaan uranaiseen tv-sarjassa Salisburyn murhat. Pitäisikö meidän kaikkien lopettaa epävarmuuden piilottelu ja pitää sitä ihmisoikeutena?
 Puhumme Sivumennen-jaksossa myös siitä, miten kumpikaan ei lapsuudessa löytänyt kirjallisuudesta samastuttavia hahmoja vaan ymmärsi lähinnä sen, millainen ei ainakaan ole. 
Aluksi palkitsemme myös vuoden turhimman kulttuurikeskustelun.

Barack Obaman muistelmien kuvaliite inspiroi pohtimaan Sivumennen-jaksossa vallakkaiden miesten istuma-asentoa, Yhdysvaltojen suhdetta self-made maneihin sekä lapsirakkaita miehiä. Entä miksi silmiinpistävän komean Obaman komeudesta ei juurikaan keskustella? Jonna on lukenut Gloria Steinemin My Life on the Roadin ja nautti siitä, miten Steinem häivyttää itsensä taustalle ja korostaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyydestä puheen ollen, koronan myötä elämme sen kulta-aikaa: mitä se tarkoittaa huomionkipeille julkkiksille ja heidän yleisösuhteelleen?

Elena Ferrante näyttää uudessa romaanissa, miten mestarillisesti hän kuvaa totuutta ihmisen valheiden takana – mutta ennen kaikkea hän kirjoittaa taiturimaisesti ihmisistä eri yhteiskuntaluokissa. Mietimme, miksi luokkakritiikki on populaarikulttuurissa joko poseeraavaa tai loistaa poissaolollaan. Pohdimme myös, mikä keskiluokan kärsimysnäytelmissä meitä niin viehättää, ja onko kärsimys – Zadie Smithin koronaesseen sanoin – absoluuttista? Puhumme Sivumennen-jaksossa myös siitä, miksi romanttisia komedioita ei osata arvioida niiden lajityypin puitteissa ja siitä, pelastaako ihmisen typeryys meidät algoritmin vallalta.

Sivumennen keskustelee pitkään ja hartaasti Aase Bergin Akasta, joka herättää paljon ristiriitaisia ajatuksia. Mikä on jätetyksi tulleen ns. toisen naisen paikka? Lisäksi puhetta bikineistä, Jim Morrisonista ja suuresta ruotsalaisrunoilijasta, joka sanoitti surullisten naisten maailmaa. Jaksossa selviää myös, mikä yhdistää Angeliquea ja Le Bureaun Moukkaa. Mutta mikä saa Jonnan kiroilemaan?

Colson Whiteheadin palkittu Nickelin pojat näyttää, mitä rasismi on henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Pohdimme 
#blacklivesmatter-liikkeen uutta nousua Ta-Nehisi Coatesin, Audre Lorden, Toni Morrison ja Judith Butlerin sanojen kautta. Miksi se herättää meissä myös epämukavia tunteita?
 Olemme katsoneet myös Normal People -tv-sarjan ja opettelemme syksyyn mennessä norjaa – syy siihen on selvä.

Sivumennen on lukenut Philip Teirin rakkaus- ja uusperheromaanin Neitsytpolku ja kysyy, saako ihminen valita, kun kaikki valinnat on jo tehty. HBO:n Mrs America on liimannut Sivumennen-nenät ruutuun. Sarja tuo mieleen, miten vaikea liberaalien on nähdä konservatismin lumoa ja miksi sisaruus ei ole käytännöllinen käsite. Johannalla on teoria siitä, miksi muu maailma on pakkomielteisen kiinnostunut Ruotsin koronalinjasta. Jonna puolestaan huomaa ilokseen, ettei autofiktion aika ole ollenkaan ohi.

Teatterinero Milja Sarkolan esikoisromaani Pääomani herättää ajatuksia ihmissuhteiden arvottamisesta, luokkaan sidotusta mausta ja siitä, kuinka vaikeaa on tehdä ryhmätöitä. Käännymme kirjailijoiden puoleen miettiessämme, mitä voimme odottaa tulevaisuudelta. Johanna pohtii kriisiajan synnyttämää ahdistusta Melancholia-elokuvan kautta, Jonna taas löytää lohtua Virginia Woolfin sodanaikaisista päiväkirjoista. Onko runous parasta luettavaa keskittymiskyvyttömyyteen?

Yhteiskuntamme on seksin kyllästämä, mutta osaammeko vieläkään puhua seksistä merkityksellisellä tavalla? Lisa Taddeon kaunokirjallinen reportaasikirja Kolme naista kuvaa naisen halua ja seksin olemusta poikkeuksellisen todentuntuisella tavalla. Kolmen päähenkilön kautta päästään tutkimaan myös toimijuutta ja vallankäyttöä seksisuhteissa. Johanna ja Jonna pohtivat myös, mitä merkitsee naisen seksuaalisuutta käsittelevän kirjallisuuden valtavirtaistuminen. Miksi seksistä kirjoittavia naisia silti yhä moralisoidaan?

Uuden vuosikymmenen kunniaksi Sivumennen vinkkaa, mitä lukea ja mitä katsoa kevään 2020 (ja omaksi) iloksi. Vaikka mitä! Jonna on uppoutunut jouluna 900-sivuiseen romaanijärkäleeseen, joka tarjoaa rakkautta ja henkisyyttä. Johanna puolestaan on ollut lukupaastolla ja palannut kirjojen pariin alkuvuodesta. Mutta miksi hevonen on niin hauska sana?

Jonna ja Johanna ovat saatelleet vuosikymmenen loppuun makaamalla peiton alla ja katsomalla telkkaria. Listaamme siis vuoden parhaat tv-sarjat! Niistä Watchmen, When they see us ja Toni Morrison -dokumentti synnyttävät puhetta rasismista Yhdysvalloissa. Kysymme, kuten Morrison, ”miksi jotkut tuntevat olevansa pitkiä vain, kun joku toinen on polvillaan?” Sivumennen paljastaa myös, mitä he lukevat jouluna. Spoiler: aneemisia insinöörejä vuorella ja jousiammuntaa ja rakkautta Englannissa.

Kirjallisuuden Nobel jäi jakamatta vuonna 2018. Mistä Ruotsin Akatemian kriisi oikein alkoi? Sivumennen on lukenut Matilda Gustavssonin teoksen Yhdeksästoista jäsen: Miten sen avainhenkilö – stereotyyppinen viinejä tunteva, poskisuudelmia jakeleva ranskalainen – pääsi Akatemian suosioon? Ja millaista hänen valtansa lopulta oli? Puhetta myös muun muassa siitä, miten naisilla on oikeus huonoon miesmakuun.

Minne katosi nauru? Jonna etsii marraskuiseen murheen laaksoon iloa muun muassa Hannah Gadsbyn standupin, Fleabag-teatteriesityksen ja Kate Atkinsonin uusimman romaanin avulla. Miksi ilakointi ei enää ole sopivaa? Johanna taas pohtii viime vuosien tarinallistamisähkyä. Nyt hän taas liputtaa tarinallistamisen puolesta – tilanne voi muuttua pian. Hanna-Riikka Kuisman romaani Kerrostalo vakuuttaa dystooppisella realismillaan. Sen väkivallankuvaus johdattaa puhumaan maskuliinisuuden viimeisestä tabusta: miksi miehet eivät puhu miesten välisestä väkivallasta?

Sivumennen on lukenut nettinovellin This is Pleasure ja herkeää pohtimaan seksuaalista ahdistelua metoon kaksivuotishengessä: miksi kannattaa sanoa ei, ja miksi kaikkien on syytä ymmärtää, että “ei” ei välttämättä johda mihinkään? Puhumme myös hiljaisista pariskunnista rantakahviloissa, isänpäiväkuvista Instagramissa ja siitä, miten meistä tuli ihmisalgoritmeja. Ja miksi kannattikaan mennä tanssimaan tuntemattomien kanssa? Paljastamme myös, miten Sivumennen toimii – tai luulee toimivansa – shokkitilanteissa.

Ranskalaiskirjailija Édouard Louisin esikoisromaanissa ei ole tilaa rakkaudelle, toivolle tai huumorille: Ei enää Eddy on pienoiskuva patriarkaatista, jossa toteutetaan pakkomielteisesti perinteisiä sukupuolirooleja ja heteroseksuaalisuutta. Monika Fagerholmin uutuus Kuka tappoi bambin? on tyylipuhdas #metoo-ajan romaani, jonka rinnalla Netflixin Epäuskottava tarjoaa tarpeellisen kuvauksen maailmasta, jossa seksuaalisen väkivallan uhri saa oikeutta. Patriarkaatin ja kapitalismin irvokkuutta olemme ihailleet myös HBO:n Successionin äärellä.

Sivumennen palaa perusasioiden ääreen: Atwood, Knausgård ja tyttöjen oikeudet! Käsittelyssä on tapaus Caroline Calloway / Natalie Beach, ja arviomme on: paljon melua tyhjästä. Jonna pohtii, miksi uusi elämäkerta moralisoi Susan Sontagia niin, kun hyvän elämäkerran tehtävä on olla moralisoimatta. Jaksossa mainitaan myös... designreput. Jakso on tehty yhteistyössä Plan International Suomen kanssa.

Onko vapaus sitä, ettei pelkää? Onko rohkeus sitä, että rakastaa? Mikä on paratiisi? Pajtim Statovcin upea Bolla, Sally Rooneyn viihdyttävä Normal People, Jonas Hassen Khemirin ihana Isän säännöt sekä Phoebe Waller-Bridgen loistava Fleabag-draamakomedia vievät Jonnan ja Johannan syviin vesiin. Mutta minkä sanan Johanna on juuri oppinut? Miksi Jonna on kokenut kehosta irtautumisen?

Sivumennen elää kirjailija Toni Morrisonin jälkeistä aikaa haikeana. Katsomme ja luemme synkkiä mutta vaikuttavia kuvia Yhdysvalloista: tv-sarja Euphoria ja runoilijan romaani, joka summaa 200 sivussa uskomattoman paljon. Jonna ilahtuu siitä, miten brittikitaristi ei seesty iän myötä vaan kääntää selkänsä patriarkaatille. Johanna miettii, miksi maailma ei kuulu meille ja miksi ajatus "jos haluan jotain todella paljon, minulla on siihen oikeus" on väärä.

Kesä oli, kesä meni: Johanna teki kaikkea liikaa, Jonna opetteli survivalistiksi, ja siinä sivussa tuli vedettyä kunnon lukuähky. Johanna on miettinyt ulkonäön antamaa valtaa Sally Rooneyn ja Ottesa Mosfeghin romaanien parissa. Jonna taas on pohtinut venäläisen ihmisen mysteeriä luettuaan Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen lopun. Mutta kumpikin on kesän aikana suistunut eksistentiaaliseen kriisiin. Miksi lukea? Miksi elää? Löytyykö vastaus lapsuuden rutiineista vai sienien vetämisestä?

Sivumennen puhuu mm. siitä, voiko taustasta oikeastaan koskaan päästä eroon ja miksi itsekkyys on hyvä asia. Ja mikä yhdistääkään Astrid Swania ja Kalle Päätaloa? Lisäksi käy ilmi, että Johanna on potenut flunssaa, mutta Jonnalta heruu vain vähän sympatiaa. Se ei kuitenkaan aiheuta eripuraa, vaan kaksikko jakaa kesäkirjavinkkinsä sulassa sovussa.

Irlantilaiskirjailija Sally Rooney on herättänyt maailmanlaajuista huomiota romaanillaan Keskusteluja ystävien kesken. Me emme ihmettele miksi. Teos on älykäs, viihdyttävä, ajassa kiinni oleva mutta myös ajaton romaani rakkaudesta, ihmissuhteista ja identiteetistä. Jonna iloitsee lukuilon palaamisesta, mutta Johanna synkeilee politiikan mustien virtausten edessä. Puhumme myös autofiktiosta ja siitä, kunnioittaako subjektiivinen näkökulma paremmin ihmisen mysteeriä. Entä mitä on autotodellisuus?

Millainen on nainen, joka hakee avointa konfliktia terapeuttinsa kanssa? Siihen saamme vastauksen Laura Lindstedtin Ystäväni Nataliassa, joka myös osoittaa, että seksistä voi kirjottaa todenmukaisesti ja hauskasti. Mainitsemme jälleen Freudin! Alkuun olemme vaikuttuneita Leaving Neverland -dokumentista, joka pakottaa katsomaan maailmaa tällä kertaa väistelemättä ja näkemään asiat sellaisina kuin ne silmiemme edessä ovat.

Kolme kirjaa tuovat aikansa radikaaleimman kirjailijan Minna Canthin tähän päivään: Minna Maijalan esseeteos Punaiset kengät, Minna Canthin novellikokoelma Ihmisen kuvia (toim. Minna Maijala) sekä Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? Samalla ne tuovat suomalaisen suurnaisen lähelle. Syntyy keskustelu naisen oikeudesta olla luova, oikeasta tavasta rakastaa sekä siitä, onko mustasukkaisuus häpeällinen tunne vain naiselle. Kippis MC 175!

Rakkautta, intohimoa, ei kumpaakaan vai sekä että? Marguerite Duras'n Rakastaja on monen mielestä täydellinen kirja, ja he ovat oikeassa! Kirja, joka ei kerro, miten pitäisi ajatella, mutta auttaa ajattelemaan. Puhetta myös Nick Cave -dokumentista ja surun vaikutuksesta ihmiseen. Mitä tarkoittaa ruotsalaiskirjailija toivoessaan, että häntä luettaisiin niin kuin hän olisi kuollut ja kuopattu? Jakso on tehty yhteistyössä lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin kanssa. Siis: #eihymyilytä

Tunnustuksellinen kirjallisuus kiehtoo meitä yhä. Luemme sarjakuvaromaanien merkkiteoksen, Alison Bechdelin Äideistä parhaimman ja ihailemme sen tapaa käsitellä omaelämäkerrallisia tapahtumia psykoanalyysin ja kirjallisuushistorian välinein. Keskustelussa nousee esiin yllättävä hiljainen trendi: Freud ja unien tulkinta (vaikka Johanna ei jaksakaan kuunnella Jonnan unia). Mietimme myös kritiikin vastaanottamista, tv-sarjojen opetuksia sekä ajassa kiinni pysymisen tuskaa.

Sivumennen lukee yhdysvaltalaista ikonia James Baldwinia. Mitä Baldwin opettaa suhtautumisesta maailman epäoikeudenmukaisuuksiin, entä mitä vihasta ja katkeruudesta? Lisäksi puhumme mieleen jäävistä faktoista ja huumorin tärkeydestä. Muuta elämäämme voi kuvailla sanoilla seksi (Netflixin Sex Education) ja tragikoominen romanssi (Miia Tervon Aurora). Ai niin! Jakso on omistettu Johannaa HBO-pulmissa auttaneille kuulijoille. Kiitos!

Tarkkaa, rehellistä, hauskaa - ja taiturimaisesti kirjoitettua. Sivumennen on löytänyt pakollista luettavaa kaikille: Aila Meriluodon päiväkirjat vuosilta 1953-1975 eli Vaarallista kokea. Opimme, että vaikka elämä heittelee, Meriluoto ei horju kirjailijanuskossaan! Aavistelemme päiväkirjamuodosta ja aika monesta muustakin uutta trendiä. Jaksossa myös ihanan ylitunteikkaita äänikirjoja ja tv-sarjoja sekä tyttöjen välisiä katseita.

Miljoonat ihmiset eivät ole väärässä, mekin pidimme Michelle Obaman muistelmista. Obamatkin ovat vain ihmisiä, toki lähes täydellisiä. Mutta miksi Johanna huutoitki kirjan äärellä ja mistä Jonna sai isoimmat kiksit? Puhumme myös uusista omaperäisen hauskoista äänistä kirjallisuudessamme. Entä saavuttavatko Johanna ja Jonna vähitellen zenin äänikirjoja kuuntelemalla? Jakson kumppani on Bookbeat. Rekisteröityessäsi Sivumennen-koodilla saat äänikirjapalvelun ilmaiseksi käyttöösi kuukauden ajaksi!

Puhumme, miksi kauhukirjallisuus ja kauhuelokuvat toimivat tässä ajassa ja pohdimme, millaisen fiktionaalisen foliohatun poliisi aikoo asettaa päähän tutkiessaan Perno Mega Cityä. Summaamme Simone de Beauvoirin klassikkoa Toinen Sukupuoli, ja suosittelemme Mohsin Hamidin uutuusromaania Exit West. Se näyttää, että maailma on ennenkin järkkynyt, mutta ihmiset ovat silti aina löytäneet tavan muodostaa yhteisiä tulevaisuudenkuvia.

Sivumennen lukee Tara Westoverin muistelmat Opintiellä (Tammi, suom. Tero Valkonen) ja päätyy miettimään syntyjä syviä. Miltä tuntuu siirtyä ei-akateemisesta taustasta yliopistoon? Saako omaan menneisyyteen koskaan etäisyyttä? Puhumme, mikä merkitys toisaalta faktoilla ja toisaalta itsensä tuntemisella on omalle ajattelulle. Herkistymme seuraavalle idealle: siitä ei voi unelmoida, minkä ei tiedä edes olevan olemassa.

On taas syksy, eikä tässä kulttuurihumussa ole hetkeäkään hukattavissa! Onneksi Jonna ja Johanna ovat kasanneet valmiiksi niin Rakkautta & anarkiaa -leffatärpit kuin syksyn kirjavaliotkin. Emme näemmä eläkään totuudenjälkeistä aikaa, sillä kaikkein kiinnostavimpia leffoja ja kirjoja yhdistää juuri totuudellisuus tai yritys ilmaista sitä dokumentin tai autofiktion keinoin. Mitä se kertoo taitelijasta, meistä ja ajastamme? Jakson yhteistyökumppanina Plan Suomi.

Podcastimme 50 juhlajaksossa olemme suurten kysymysten äärellä. Miltä tuntuu äitiys, miltä tuntuu ei-äitiys? Miksi äitiys saa jotkut naiset pitämään vähemmän toisista naisista? Jos lapsia ei ole, miksi sitä pitää yhä selitellä? Huomioimme äitiyskirjallisuusbuumin ja puhumme myös siitä, jääkö kirjallisuuden huumori herkästi huomaamatta. Lukuvuorossa kaksi oman tiensä kulkijaa, Maggie Nelsonin Argonautit ja Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaosto.

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton -romaani on kuvaus Lucyn lähes eläimellisestä rakkaudesta äitiinsä. Jos perhetabuista ei voi puhua, onko niistä vaiettava? Ayòbámi Adébáyòn esikoisteos Älä mene pois näyttää, millaisia rajoja rakkaus ei voi ylittää. "En usko, että patriarkaatti voi jättää tilaa täydelle ja todelle rakkaudelle", sanoi Helsinki Litissä vieraillut kirjailija haastattelussamme. Masennumme myös Junot Díazin edesottamuksista ja puimme ulkonäköpaineita ja kauneuden ideaalia.

Sivumennen crashasi Helsinki Lit -festarille ja havahtui pohtimaan suuria kysymyksiä. Miksi lapset osaavat suhtautua kuolemaan? Millainen on TODELLA HYVÄ KIRJA? Kuuntelevatko meidän isämme meidän podcastiamme? Kirjailijaa pääsee kuulemaan myös Sivumennenissä: jakson lopuksi haastattelussa on ruotsalaiskirjailija Johannes Anyuru. Puhetta hänen dystopiastaan He hukkuvat äitiensä kyyneliin, pahimmista peloista ja maailman monimutkaisuudesta. Voiko vapaudesta luopua ilolla?

Patrick Melrose -kirjat on suomennettu uuden tv-sarjan kunniaksi. Edward St Aubynin Loistava menneisyys -trilogiassa brittiaristokratian rakkaudeton maailma kauhistuttaa ja naurattaa. Mutta mistä kertoo se, että kirjallisuudessa ja tv-sarjoissa naiset hylkäävät nyt parisuhteen ja etsivät onnea aivan muualta? Paljon asiaa äänikirjoista. Voiko äänikirjojen kuuntelua opetella ja missä asennossa kannattaa kuunnella? Kuuntele, saat koodin kuukauden ilmaiseen Storytel-kokeiluun!

Kirjailija Leena Krohn saa fanikirjeen: hän on suuri filosofi, joka tutkii kirjoissaan tietoisuutta, elämän tarkoitusta ja ihmisen rimpuilua näiden ymmärtämisessä. Uudessa romaanissa Kadotus tarinat kehiytyvät löytötavaratoimistoon tuotujen esineiden ympärille. Mitäpä muuta meistä tänne jää kuin valtava tavaramäärä. Krohnin lisäksi meistä tekevät fiksumpia kirjailijat Zadie Smith, Édouard Louis ja Junot Díaz, sen sijaan Ruotsin akatemian kriisi herättää raivoa mm. vellihousukunkkua kohtaan.

Runsaudenpulassa putsaamme yöpöydän viimeksi luetuista kirjoista: Turusen Sivuhenkilö, Jani Toivolan Kirja tytölleni sekä Jessa Crispinin Why I am not a feminist. Turunen kuvaa macho-Suomea ja sisäistettyä naisvihaa, Toivola todistaa, että hoiva kuuluu miehillekin ja Crispin komentaa feministejä murskaamaan patriarkaatin. Ja koska on kevät, puhumme kuolemasta: Max Porterin kirja Surulla on sulkapeite näyttää, miten nauru auttaa kuoleman käsittelyssä ja Naja Marie Aidtin ruumiillinen ja runollinen teos Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin - Carlin kirja kuvaa menetyksistä kauheinta.

Tapaamme kirjallisuudessa kaksi naista, jotka osaavat ilmaista raivoaan: Elena Ferranten Olgan ja Golnaz Hashemzadeh Bonden Nahidin. He ovat vihaisia ja he ovat ylpeitä, ja siitä me pidämme. Takaisin omaan arkeen: miksi on parempi huutoitkeä kuin olla cool girl? Muutoin jaksossa pidämme kiinni naisten oikeudesta olla paha emmekä vieläkään osaa muodostaa lopullista kantaa pornosta. Sitä ennen kirjailija Lena Anderssonin metoo-kritiikin herättämiä ajatuksia - nobody's (and nothing's) perfect.

Sivumennen lukee eteläkorealaisen Han Kangin Ihmiset teot, joka kertoo meille tuntemattomasta tapahtumasta, Gwangjun kansannousun tukahduttamisesta. Kirja osoittaa, että kirjallisuutta tarvitaan. Jaksossa on myös paljon muuta: Jonna haluaa rajoittaa omaa ruutuaikaa ja hakee tukea Zadie Smithiltä. Amerikkalaisen Ariel Levyn muistelmateos herättää kahtalaisia tunteita, ja sitaattipalkinnon saa Märta Tikkanen. (Onnea!) Millä ennakkosynttärilahjalla Jonna yllättää Johannan?

Luimme 2 hienoa esikoista, Elin Willowsin Sisämaa-romaanin sekä Maija Sirkjärven Barbara ja muita hurrikaaneja -novellikokoelman. Johannalla on myös yllättävä mielipide Rafael Donnerin esseekokoelmasta Ihminen on herkkä eläin. Lisäksi intoilemme Helsinki Lit -vieraista ja juhlistamme podcastin 2-vuotispäivää. Aivan ensin on kuitenkin purettava sydäntä, mikä on vaikeaa, sillä se on MURSKANA. Syynä eräs pitkänhuiskea norjalaiskirjailija.

Mary Shelley kirjoitti 200 vuotta sitten Frankensteinin, joka muutti paljon: sitä pidetään ensimmäisenä kauhu- ja scifikirjana. Vaikutuimme tarinan monikerroksellisuudesta, tunnelmasta, tutkivasta psykologisesta otteesta sekä siitä, miten Shelley kirjoittaa stooriin poissaolevan naisen. Vihan ja inhon innoittamana puhumme netin trolleista ja vihapuhujista, joita yhdistää rasismi ja naisviha. Naisten vaientamisella on loputtoman pitkä historia, mikä näkyy yhä monin muinkin tavoin. Vikana, ei vähäisimpänä: Marjo Niemi saa meiltä sitaattipalkinnon!

Naisten viihde, romanttinen kirjallisuus, chick lit... Genrestä viis, Jojo Moyes ja Liane Moriarty hallitsevat viihdyttävän tarinan. Luimme menestyskirjailijoilta kasan romaaneja. Haastattelemme myös miestä, joka luki chick litiä, muuttuivatko ennakkokäsitykset? Aiheena myös tapaus Azis Ansari: miksi huonosta seksistä on tärkeä puhua?

Sivumennen summaa menneen kirjavuoden huippuhetket ja suuntaa katseensa myös tulevan kevään odotetuimpiin romaaneihin. Lukulistallemme nousee niin vanhoja rakkauksia kuin uusia tuttavuuksia. Kiitämme #metoo-liikkeen ja uuden feministisen kirjallisuuden loppuvuoteen tuomaa toivoa ja pohdiskelemme, onko kirjallisuuden suurin tarkoitus välittää tunteita - kuten tuore kirjallisuuden nobelisti väittää. Uudistamme myös viime vuonna lanseeraamamme #hyllynlämmittäjä-lukuhaasteen!

Ruotsalaisen Elisabeth Åsbrinkin teos 1947 - Mistä historiamme alkaa? (Siltala) kertoo vuodesta, jolloin kaikki tuntui mahdolliselta, koska kaikki oli jo tapahtunut. Nerokas tietokirja lisää tuskaa, mutta opettaa paljon ihmisestä. Meitä puhuttaa myös Finlandia-ehdokkaana ollut, Alexander Stubbin ja Karo Hämäläisen muistelmateos Alex (Otava). Entä millaisia tekijänaisia saadaan Hollywoodiin, kun änkyrä-äijät joutuvat väistymään? Tervetuloa Frankie Shaw ja Issa Rae!