Kuopiolaislähtöinen Erja Lyytinen on yksi Suomen tunnetuimpia, myös maailmalla aktiivisesti kiertäviä blueskitaristeja. Hänelle on selvää, mikä hänen itse kirjoittamissaan biiseissä on tärkeintä. ”Biisinteko lähtee tunteesta. Vaikka biisiin myöhemmin tulisi tilu-lilu-soolo, biisi pohjaa kuitenkin aina johonkin tiettyyn tunteeseen.” Ja kun ensin on tunne ja sitten idea biisistä, sen jälkeen Erja Lyytinen hyödyntää kaikkea sitä, mitä on musiikin parissa käynyt läpi. Ensin oli viulunsoitto. Jo 10-vuotiaana Lyytinen kävi kahdesti viikossa viulutunneilla, soitti orkesterissa ja opiskeli musiikin teoriaa. Viulu vaihtui kitaraan 15-vuotiaana. Musiikinopiskelun rinnalle tuli bändisoitto jo varhain vanhempien rinnalla vanhaa tanssimusiikkia soittaen, sitten omat bändit. Koulutusta on toisaalta sittemmin tullut hankittua Sibelius-Akatemiaa myöten. Kokemus antaa työkalut sekä tietoiseen että alitajuiseen toimintaan, kun biisiä tekee. ”Ja sitten se on työstämistä.” ”Työstäminen” tarkoittaa, että Lyytinen pyrkii tiettyjen raamien sisällä tekemään biisin valmiiksi. Raamit eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö omia maneereja saisi haastaa ja pyrkiä tekemään biisejä eri tavalla kuin aikaisemmin. Yksi avainkokemus biisinteossa oli ensimmäisen soololevyn jälkeen tullut, stipendin mahdollistama opiskelujakso Los Angelesissa, maineikkaassa MIT:ssa. Siellä biisintekoa opetti CJ Parker, jonka opetuksesta on jäänyt mieleen muun muassa tämä: ”Älä yritä kertoa yhdessä biisissä kaikkea.” Eli esimerkiksi koko rakkaustarinaa ei aina välttämättä saa tungettua yhteen rakkauslauluun. Siksi tekijänkin on hyvä tunnistaa, kirjoittaako ihastumisesta, suhteen tulisesta alkuvaiheesta, tasaantuneesta parisuhteesta, erosta vai haikailuista. Uusille, vaikkapa bluesin innoittamana kitaraa soittaville biisintekijöille Lyytisellä on selkeät ohjeet: kannattaa treenata ja verkostoitua, olla aktiivinen ja kiinnostua myös muiden asioista. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastin kuudennen kauden toinen vieras, doom metal -yhtye Swallow The Sunin Juha Raivio on kaikkea muuta kuin virkamiesmusiikintekijä. Kansainvälistä menestystäkin saavuttaneen Swallow The Sun -yhtyeen kitaristi ja musiikintekijä, säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja Juha Raivio sanoo ihmettelevänsä biisintekijöitä, jotka työskentelevät kahdeksasta neljään. Hän toivoisi, että voisi myös itse laittaa aamuksi kellon soimaan ja aloittaa säveltämisen, mutta tämä tuntuu mahdottomalta. ”Odotan, että musiikki tulee minulle. Kun tunnen, että musiikki tulee, teen levyn kolmessa, neljässä viikossa. Enkä myöhemmin muista siitä ajasta mitään”, hän sanoo. Tämä tapa tehdä musiikkia on säilynyt Raiviolla 1990-luvulta lähtien. Vaikka tekniikka on kehittynyt c-kasetille taltioivasta neliraiturista nykyisiin tietokoneohjelmistoihin, tärkein on ennallaan: Raivio ei tee yhtään sävellystä väkisin. ”En puske yhtään. Jos tuntuu yksikin sekunti, että yritän jotain, lopetan.” Raivion selitys työtavalleen on se, että näin hän voi seistä täysin sen takana. Esimerkiksi ulkopuolisella kritiikillä ei ole vaikutusta. Hän soveltaa vanhaa urheilupuheen kielikuvaa ja sanoo, että kun on yrittänyt parhaansa… jälki on täydellistä! ”Jos joku ei ymmärrä, tuntuu pahalta sen tyypin puolesta”, Raivio naurahtaa. Swallow the Sunin musiikki luokitellaan usein death-doom-metalliksi. Se on synkkää ja rankkaa, mutta siinä heijastuvat Raivion oman elämän menetykset eivät kuitenkaan heijastele katkeruutta tai useinkaan edes lohduttomuutta. Raivion edesmennyt puoliso Aleah Stanbridge kannusti miestään ”menemään pimeyttä kohti, koska sieltä löytyy valo”, ja niin Raivio on paljolti tehnyt. Hänelle menetyksen kohtaaminen musiikinteon kautta on ollut pääasiassa hoivaava prosessi. Helppoa ei ole aina ollut. ”Viimeisten kahdeksan vuoden aikana olen mennyt niin syvälle pimeyteen, että olen mennyt jo sen valon ohikin.” Raivio sanoo kirjoittaneensa itsetuhoiset ajatuksensa musiikkiin, ”ettei tekisi pahempaa hallaa itselleen”. Swallow the Sunilla on kuulijoita eri puolilla maailmaa. Yhtye on käynyt keikoilla paitsi säännöllisesti eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, myös muun muassa Egyptissä. Synkkä pohjoismainen musiikki löytää ymmärtäjiä eri puolilta. ”Olen monesti miettinyt, pitäisikö mun olla sen takia olla iloinen vai surullinen, että tämä musiikki resonoi.” Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov.-podcastin kuudes tuotantokausi alkaa Karjalohjalla, Ville Gallen mökin terassilla tuulen tuivertaessa ja ylittävien lentokoneiden ääniefektien värittämänä. ”Jos suomiräpistä olisi joku Haluatko miljonääriksi -kisa, pääsisin kyllä varmasti miljoonaan.” Näin sanoo Ville Galle. Hän muodostaa Jare Brandin kanssa yhden Suomen suosituimmista yhtyeistä, rapduo JVG:n. Ville Galle on kutsumushommissa, sillä kauan ennen kuin JVG oli olemassa, hän kuunteli tarkasti vuosituhannen alkuvuosien suomiräpin tekijöitä. Asaa, Ruudolfia, Elastista. Hän myös kiersi dj:nä SMC Lähiörottien ja Junon keikoilla. JVG löi ensin läpi urheiluaiheisilla biiseillä kuten Epoo (feat. Heikki Kuula) ja Häissä (feat. märkä-simo) . ”Olisi minun ollut Jaren kanssa aika vaikea alkaa tehdä biisejä jostain muusta kuin urheilusta, kun koko elämä oli ollut sitä, aika tavoitteellisestikin”, Ville Galle sanoo. ”Sen takia se varmaan resonoi vielä tänäkin päivänä, koska siinä on vaan kahden jäbän mietteet urheilunuoruudesta.” Myöhemmin JVG:llä on ollut hittejä monista eri aiheista. ”Niinhän se elämä menee: kirjoitat siitä, mitä elät. Sen takiahan biisit alkaa kuulostaa niin paskoilta, kun tulee menestystä. ’On rahaa, on niin vaikeeta.’ Ja jengi on ihan, että mitä sä selität, en saa yhtään kiinni tuosta.” Tekijälle isot biisit ovat Ville Gallen mielestä ”siunaus ja kirous”. Jälkimmäistä siinä mielessä, että hittiin alkaa verrata seuraavia biisejä itse ja muilta saamansa palautteen perusteella. JVG:n isoja biisejä ovat olleet muun muassa Ikuinen vappu, Tarkenee ja Amatimies – ja kaikki ne ovat syntyneet eri tavalla. Ville Gallen vahvuus biisintekijänä poimia sanoituksiin sanontoja suoraan ihmisten suusta. ”Kun joku sanoo: ’kyllä täällä tarkenee’, mietin, että niin, noin suomalaiset haluavat ilmaista meidän sään.” Vaikka näyttöjä on, Ville Galle sanoo, etteivät hitit synny koskaan helposti. Hänen havaintonsa mukaan JVG on onnistunut tekemään ”tosi ison biisin” joka viides vuosi. Niiden välilläkin pitää kuitenkin tehdä musiikkia, oppia rakastamaan sitä uuden luomista ja etsimistä ja sietämään sitä, että jokainen biisi ei ole ”pommi, joka räjäyttää maailman”. Ville Galle toimii myös JVG:n oman PME Records -levy-yhtiön A&R-henkilönä. Hän näkee siis paitsi oman musiikkinsa, myös muiden artistien kappaleiden saaman vastaanoton kautta, mikä toimii TikTokissa, mikä keikoilla ja mikä mahdollisesti kelpaa radiosoittoon. Uusille, uransa alussa oleville artisteille Ville Gallella on selkeä viesti: ”Ihan ensin pitää olla palo musiikin tekemiseen. Miltä musan pitää kuulostaa, miltä sun pitää näyttää – kaiken tämän pitää olla sulla.” Haastattelijana pitkän linjan musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.